perjantai 15. heinäkuuta 2016

#1 BLOGIN ALOITTAMINEN

Tervetuloa Rakkaudesta lämminverisiin -blogiini!
Vanha blogi (Jonnan tyylillä) oli valitettavasti huono, en pitänyt enää nimestä saatika itse blogista. Päätin sitten aloittaa kokonaan puhtaalta pöydältä. Nimeä mietin pitkään parhaan ystäväni kanssa, joka antoi minulle idean nimestä Rakkaudesta lämminverisiin.
Haluan tällä kertaa panostaa blogiin, ottaa paljon kuvia ja videoita on myös varmasti tulossa!
Uusille lukijoille voisin kertoa minusta vähän..
Olen Jonna, vielä 15-vuotias tyttö Oulusta. Heppahullu jo pikkutytöstä! Seuraavat kolme vuotta tulen opiskelemaan Kiimingin lukiossa. Olen myöskin isosena Kiimingin seurakunnassa, eli sieltäkin minut voi bongata... Luonteeltani olen ihminen joka rakastaa vauhtia ja tarvitsen paljon tekemistä aina viikoille, jotten tylsisty. Rakastan ratsastusta, se on yksi elämän suurimmista iloista ja aina mietinkin hevosia ja sitä, milloin menen tallille. En ratsasta ja treenaa tavoitteellisesti, sillä selässäni on eräänlainen "tauti", joka on hidastanut kehittymistä ja jarruttaa yhä etenemistäni. Tulen kertomaan taudista vielä seuraavissakin postauksissa ja blogissa tulee varmasti kerrottua missä tilanteessa selän kanssa minäkin hetkenä mennään. Unelmani olisi silti kilpailla esteitä isommissa luokissa sekä kenttää harrastelija tasolla. 
Ratsastuksessa parasta varmaankin on vauhti, mutta myöskin pienten liikkeiden hiominen kouluratsatuksessa on mieleeni. Maastoilu ilman satulaa rennosti kävellen sekä satulalla täysiä kiitolaukkaaminen on myös niitä hetkiä, jotka jäävät aina mieleen, uittoreissuista tai radalla viilettämisestä puhumattakaan, ajaminenkin on mukavaa. Olen mielestäni todella onnekas, että muutamien vuosien aikana olen päässyt tekemään kaikkia noita maailman parhaimmilla hevosilla, Dollarilla ja Noalla. 


 Dollari


Noa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti